Järki ja tunteet
Tunteet tuntuvat olevan meille aikuisille usein aika vaikeita. Tuntuu olevan aika tyypillistä määritellä itsensä joko tunne- tai järki-ihmiseksi. Siihen vaikuttaa liittyvän aika vahvasti myös ajatus siitä, että aikuisuus ja järki-ihmisyys korreloisivat positiivisesti keskenään: mitä järkikeskeisempi olen, sitä aikuismaisempi olen. Kuitenkin on niin, että aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana tunteet ja niiden asianmukainen säätely. Aina silloin kun tunteet jotenkin lyövät yli, on kysymys hallitsemattomasta lapsen tunteesta. Omia tunnereaktioitaan siis kannattaa tutkia ns. järki-ihmisenkin, sillä se mitä emme itsessämme itse tunnista voi kuitenkin näyttäytyä toisille hyvinkin tunnistettavana.
Tunteet kuuluvat meille kaikille, näkyivätpä ne meille itsellemme tai eivät. Sinänsä paradoksaalista on se, että mitä väkevämmin pyrimme tunteitamme torjumaan, sitä varmemmin niitä kantaa joku muu puolestamme. “Järki-ihminen” voi siis ymmärtämättään olla hyvinkin vastuuton omasta (tunne)toiminnastaan niin suhteessa itseensä kuin muihinkin.
Tunteiden tunnistaminen ja säätely on oppimisen seurausta
Historiamme on jo ilman henkilökohtaisuuksiin menemistä rankka, kun ajatellaan esimerkiksi sotia ja niiden aikaista ja jälkeistä karuutta ja välttämätöntä jälleenrakennusta – ei niiden olosuhteiden keskellä ole kysytty miltä sinusta tuntuu. Se on ymmärrettävää, mutta tuhoisaa silloin kun selviytymisestä on tullut perinne, josta ei ole suotavaa poiketa silloinkaan, kun olosuhteet jo helpottavat.
Kun yhteiseen historiaamme lisätään henkilökohtainen historia – se kaikki miten nämä erilaiset kansalliset vaiheet ovat näyttäytyneet oman kodin seinien sisäpuolella – puristuvat rintalastan alle monet vastaanottoa vaille jääneet inhimilliset kokemukset. Toisinaan tuntuu siltä, että olemme tulleet ankarien olosuhteiden vaatiman selviytymisen rinnalla rakentaneeksi paitsi sodan tuhoaman yhteiskunnan uudelleen, epätoivottuna sivutuotteena myös inhimillisyyttä peittoavan epäinhimillisyyden kulttuurin.
Aivot kehittyvät vuorovaikutuksessa
Aivoissamme on viisi erilaista osaa, jotka ovat hyvin merkityksellisiä tunteidemme ja ylipäätään inhimillisyytemme kannalta.
Nämä osa-alueet ovat liskoaivot, mantelitumake, limbinen järjestelmä, sekä aivokuoren oikea ja vasen puolisko. Avaan niistä jokaista tässä hieman siinä järjestyksessä kun ne meillä kaikilla kehittyvät.
Liskoaivot kehittyvät aivan ensin, käytännössä sikiökauden loppukolmanneksella ja ensimmäisinä elinviikkoina. Tämä aivojen osa-alue vastaa kehitykseltään lintujen ja matelijoiden tasoa. Liskoaivoilla on tärkeä elämässä kiinni pitävä (vireystasoa säätelevä) tehtävänsä: ne varoittavat turvallisuutta uhkaavasta vaarasta (vastasyntyneellä esimerkiksi yksin jääminen, pimeä ja kovat äänet voivat laukausta putoamisen tunnetta kuvaavan pelon tai kauhun), ja toisaalta myös tunnistavat elämää ylläpitävän turvan (vastasyntynyt tunnistaa tutut kasvot ja tuoksut). Toiminta perustuu vaistoihin ja alkeelliseen ehdolliseen oppimiseen, jolloin liskoaivojen aktivoima vireystason säätely yksinkertaistaa todellisuutta: liskoaivot eivät erota perustuuko uhkaava tilanne todellisuuteen vai muistoihin (jopa ennen sanallista muistia syntyneisiin), vaan sille kaikki uhat ovat yhtä todellisia.
Mantelitumake on liskoaivojen ylin ohjauskeskus, joka varastoi tunteitamme lapsuuden ensimmäisinä vuosina kokemistamme tilanteista tehden siten kaikesta kokemastamme meille henkilökohtaisesti merkityskellistä. Mantelitumakkeen tunnemuisti aktivoituu erityisesti pelko- ja raivotilanteissa salamannopeasti (refleksinomainen itsesuojelutoiminta). Toimintansa mukaan mantelitumaketta voisi kutsua myös hälytyskeskukseksi, joka laukaisee välittömän, primitiivisen, voimakkaan ja mustavalkoisen reaktion uhkatilanteessa. Varhaiset tunnemuistot voivat laukaista hälytystilan, jonka notattama uhka voi todellisuudessa kuulua kauas historiaan.
Limbinen järjestelmä on liskoaivoja korkeampi, monien aivoalueiden muodostama tunnekeskus, joka tuottaa, käsittelee ja jakaa eri aivokerroksiin voimakkuudeltaan ja sävyiltään erilaisia tunteita ja yhdistää niiden synnyttämiä fyysisiä kokemuksia. Siinä missä liskoaivot ilmentävät vain perusmielialoja ja mantelitumake mustavalkoisuutta, mahdollistaa limbinen järjestelmä laajemman tunnemaailman ja ehdollistumista kehittyneemmän oppimistavan tämän eri alueiden välisen yhteistyön kautta. Lasta hoivaavan aikuisen/aikuisten reaktiot, ilmeet ja eleet ovat niitä tärkeitä työvälineitä, joita matkimalla lapsi oppii sisäistämään tämän kokemistavan omansa pohjaksi. Voi sanoa, että lapsen hoivasta vastaavien aikuisten tapa reagoida lapsen tunteisiin ja tarpeisiin joko tukee tai estää lapsen normaalia kehittymistä suhteessa oman todellisuutensa hahmottamiseen ja jäsentämiseen.
Aivokuoren oikea puolisko on keskushermoston korkein säätelytoimintojen ohjausyksikkö. Se kehittyy meille limbisen järjestelmän jälkeen, ennen vasenta aivopuoliskoa. Oikea aivopuolisko toimii limbisen järjestelmän apurina toimiessaan keskeisten säätelytoimintojen (aistiärsykkeiden seulominen ja tärkeysjärjestys) ohjauskeskuksena. Oikea puolisko jää toiminnassaan tietoisen ohjaamisemme ulkopuolelle, sillä se käyttää tiedostamattomasti havaintoja ja toimintaa ohjaavia muistijärjestelmiä. Sen toiminnassa korostuvat sanaton viestintä, sanattomat muistot ja kokonaisvaltaisuus, sekä asioiden liittyminen toisiinsa. Tästä kaikesta oikeaan aivopuoliskoon piirtyy kokemus itsestämme sen perusteella miten tunteiden jakamiskokemukset ja yhteisyyden kokemukset tärkeissä pienen lapsen kokemissa vuorovaikutustilanteissa toteutuvat. Oikea aivopuolisko luo myös perustan myöhemmälle, vasemman aivopuoliskon alueella kehittyvälle kielelle sen mukaan miten lapsen ensisijaisen hoitajan ja lapsen välillä toteutuu jaettu kielellinen ymmärrys ja kohtaaminen.
Aivokuoren vasen puolisko on niin sanottu älyllinen aivoalue, jonka toiminta perustuu tietoisen toimintamme ulottuvissa olevaan loogisuuteen ja kielelliseen ilmaisuun. Vasemman aivopuoliskon käytössä on jo sanallinen muisti, kun lapsi osaa jo kertoa näkemistään asioista. Esimerkiksi lapsen miksi-kysymykset ja viehtymys rytmisiin loruihin kertoo vasemman aivopuoliskon kehittymisestä: vasen aivopuolisko korostaa yksityiskohtia, sanoja, luetteloita, syy-seuraussuhteita ja ajan käsittämistä. Älyllisyys painottaa ilmiöiden eroja, mahdollistaa tiedostamisen ja asioiden merkityksen. Vasen aivopuolisko vastaanottaa liskoaivojen välittämiä reaktioita ja järkeistää niitä kielellisen käsittelykykynsä kautta.
Aivojen eri osa-alueiden ymmärtämisen kautta avautuu näkyväksi varhaisten vuosiemme merkitys yhä tänään. Se millainen varhaisten kiintymyssuhteidemme laatu on ollut, vaikuttaa siihen miten opimme paitsi tunnistamaan ja säätelemään tunteitamme ja tarpeitamme, myös siihen millaisena itsemme näemme ja koemme ja miten itseämme ilmaisemme. Itseilmaisu on keskeistä liittymisessä toisiin ihmisiin, jolloin keskiössä ovat myös ihmissuhteissamme viriävät tunteet. Ilman riittävää ja turvallista liittymistä toiseen ihmiseen kaikkine tunteinemme ja tarpeinemme, jäämme vaille tärkeää jäsentymistä kokonaiseksi itseksemme. Aivot kehittyvät niinkuin niitä ruokitaan: turvattomuudessa kehittyvä lapsi ei saa riittävästi oppimiskokemuksia esimerkiksi tunteiden normaaliudesta, hyväksymisestä, säätelystä ja rauhoittamisesta, vaan vaihtoehdoksi jää niiden torjuminen hengissä pysymisen takeeksi.
Palaan vielä jonkinlaiseen järki-ihmisyyden ihannointiin tunteiden kustannuksella. Järkeä ei todellakaan tule väheksyä, se on toki tärkeä palveluksessamme, kunhan se ei torju tunteiden olemassaoloa. Vasen aivopuolisko järkeistää liskoaivojen välittämiä reaktioita kielellisen käsittelykykynsä kautta. Kielellinen käsittelykyky pohjautuu oikean aivopuoliskon kehittymiselle varhaisen kiintymyssuhteen laadun mukaan: turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsen kaikkiin tunteisiin ja tarpeisiin reagoidaan johdonmukaisesti ja herkkyydellä kun turvattomassa kiintymyssuhteessa ymmärrys ja kohtaaminen lapsen ja aikuisen välillä on puutteellista.
Omien tunteiden vähättely, torjuminen ja kieltäminen on todennäköisesti turvattomasta kiintymyssuhteesta kumpuavaa opittua käyttäytymistä, jolloin “järjissämme” yritämme olla ikäisiämme aikuisia ilman tunteiden valtaa samaan aikaan kun kuitenkin esimerkiksi räjähtävä impulsiivisuus, mustavalkoisuus ja ehdottomuus sabotoivat ihmissuhteitamme kuin vailla hallintaamme. Varhaiset uhat realisoituvat nykypäivän tilanteissa uhaten meitä kasvojemme menettämisellä reaktioidemme voimakkuuden lyödessä yli ymmärryksemme. Liskoaivot ja mantelitumake ovat aika neuvottomia vailla turvallisessa vuorovaikutuksessa kehittyviä korkeampia aivoalueita.
Jatkaessamme kehittymässä olevan, sisäisen lapsen torjumista, olemme liskoaivojemme vietävissä. Emme kuitenkaan voi pikaponnistaa “järkeviksi aikuisiksi” päättämällä hallita tunteitamme. Ne tulevat seitsemän meren voimalla kuitenkin – jos eivät meistä ulos, pesiytyen vaivaksi kehoomme.
Tarvitsemme yhä tänään turvallista vuorovaikutusta, jossa on tilaa kaikille niille miksi-kysymyksille, jotka mieltämme hämmentävät. Tilaa ja turvaa sen joskus tyhjyydeltäkin tuntuvan äärellä, mitä emme vielä itsessämme kykene hyväksymään ja jäsentämään itselle kuuluvaksi. Turvallisen vuorovaikutuksen avulla voimme yhä tänään muovata aivojamme ja rikastaa itseilmaisuamme, joka palvelee itsemme näkyväksi tekemistä niin, että voimme oikeammin olla kaikkea sitä mitä todella olemmekaan. Tunteet todella kuuluvat meille kaikille – ne tekevät meistä eläviä viedessään meitä ihmissuhteissamme ja elämässämme eteenpäin kohti yhä aidompaa keskinäistä yhteyttä.